Matkasuunnitelmana lähteä Suomeen

Suomi on monelle ulkomaalaiselle mysteeri, eikä se ole välttämättä kaikkein suosituin lomakohde. Harvalle tulee mieleen Suomi, kun on aika päättää seuraavan kesän lomakohdetta.

Näin ainakin ajattelee kaikki suomalaiset ja onhan se tottakin jossakin määrin. Harvoin kauempana esimerkiksi Amerikassa asuville tule mieleen matkustaa Suomeen. Suomi tunnetaan usein ulkomaalaisten mielessä erittäin kylmänä paikkana ja sinne ei sen takia haluta matkustaa. Tämä on kuitenkin vain mielikuva ja Suomeen saapuu joka vuosi tuhansittain turisteja. Suomesta on viime vuosien aikana ruvennut tulemaan muiden Pohjoismaiden tavoin isompi turistikohde vaikka se ei Euroopan suurimpiin turistikohteisiin kuulukaan. Suomen turismi on vielä näihin kohteisiin verrattuna vauvan kengissä, mutta kuitenkin jatkuvassa kasvussa. Suomen kesä rupeaa kiinnostamaan jatkuvasti enemmän ja joka vuosi turismi kasvaa hieman lisää.

Mitä Suomessa voi sitten tehdä?

Tämä riippuu täysin siitä, että minkälaista lomaa etsii. Suomi on monipuolinen lomakohde luonnoltaan ja ilmastoltaan, joten tekemistä riittää varmasti joka makuun kaupunkilomista vaellusmatkaan. Suomea pidetään eksoottisena sen kylmyyden ja tuntemattomuuden takia. Tästä syystä suurin osa Suomen turismista onkin keskittynyt Lappiin. Lappi sopii erityisesti aktiivilomailijoille, nimittäin vuodenajasta riippumatta sieltä löytyy paljon erilaisia aktiviteettia joka makuun. Talvisin Lapissa isoin aktiviteetti on laskettelu ja siihen sieltä löytyykin loistavat mahdollisuudet. Lappi on täynnä erilaisia laskettelukeskuksia, jotka ovat ulkomaalaisten turistien suosiossa. Näissä laskettelukeskuksissa on myös laskettelun lisäksi mahdollista harrastaa muita aktiviteetteja kuten metsässä tapahtuvaa maastohiihtoa tai koiravaunu- ja pororekiretkiä upeissa lumisissa maisemissa, jotka ovat sanoinkuvaamaton kauniita lumessa kimaltelevan auringon ansiosta. Talvi on myös paras aika revontulien bongaamiselle, mutta niitä voi välillä nähdä kesälläkin. Lapissa on myös talvisin mahdollista nukkua niin sanotuissa “iglu”-hotellissa, jolloin voi todella tuntea elävänsä lumimiehen elämää. Toinen suosittu aika lähteä Lappiin on taas kesä, jolloin halutaan lähteä luonnon rauhaan kauas pois ihmisten ilmoilta. Lapin luonto on kesäisin erittäin kaunis ja tästä syystä todella suosittu vaelluskohde. Lappiin mennään usein kesällä vaeltamaan ja telttailemaan koskemattoman luonnon keskelle. Täällä pääsee myös kokemaan Suomen kuuluisan yöttömän kesän. Lapissa aurinko ei laske kokonaan missään vaiheessa ja valoa riittää ympäri vuorokauden. Lapin kesän turismi kasvaa jatkuvasti, vaikka se silti on huomattavasti pienempää kun talvi turismi.

Entäs sitten Helsinki?

Helsinki on Suomen turistikeskuksista toiseksi suurin Lapin jälkeen. Helsinkiin tuleva turismi usein sijoittuu kesään, kun Suomessa on lämmintä ja aurinkoista. Helsinki on loistava kaupunkikohde, johon pystyy myös yhdistämään pienen osan rantalomaa. Rantalomakohdetta Helsingistä ei kuitenkaan saa tehtyä, mutta halutessaan ja hyvän sään salliessa on mahdollista lähteä rentoutumaan rannalle. Helsinki on kuitenkin rantakaupunki, joten uimarannoista ei ole pulaa täälläkään. Helsinkiin on myös rakennettu muutama vuosi sitten upeat merivesialtaat, jonne voi lähteä nauttimaan auringosta hyvän sään tullessa. Helsinki on suosittu kaupunkilomakohde erityisesti aasialaisten ja venäläisten keskuudessa, mutta tänne tietenkin matkataan muualtakin maailmaa. Helsingin turismi on ollut hurjassa kasvussa viime vuosina ja siitä tulee jatkuvasti yhä tunnetumpi matkailukohde. Helsinki on Suomen suurin kaupunki ja pääkaupunki, joten tekemistä varmasti riittää kaikille.

Helsinki
Helsinki

Helsingin upea arkkitehtuuri ihastuttaa monia turisteja ja kesäisinä päivinä onkin kivaa viettää päivää vain kävellessä Helsingin kauniilla kaduilla ja ihailla mitä kauneimpia rakennuksia ja kerrostaloja. Sanotaan, että kauneimmat kadut Helsingistä löytyy Ullanlinnasta, joten sinne kannattaa ainakin suunnata päivä kävelylle. Upeiden rakennusten lisäksi Helsingistä löytyy viihtyisiä asuinalueita, joista Kallio on tällä hetkellä trendikkäin pikku pubeineen.